Kateus on yksi tuomituimmista ja parjatuimmista tunteistamme. Usein puhutaan suomalaisesta kateudesta, aina negatiiviseen sävyyn ja niin, että kateelliset ovat aina toisia ihmisiä, ei koskaan ihminen itse.

Tällaisessa ilmapiirissä voi olla vaikeaa myöntää, edes itselleen, että on kateellinen jostain, mitä toisella on.

Kuitenkin kaikilla tunteilla on merkityksensä, jokaisella tunteella on viesti, jonka ymmärtäminen voi auttaa tekemään elämästä tasapainoisempaa ja onnellisempaa.

Oman kateutensa voi kohdata rakentavasti. Silloin se ei ole vahingoksi itselle tai toisille.

Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjasta opin ensimmäisen kerran, että kateus on kartta.

Kateus kertoo meille, mitä haluamme. Tämä on helppo ymmärtää.

Mutta vieläkin enemmän, kateus kertoo meille, mitä emme usko pystyvämme saamaan.

Vuosi sitten katselin kateellisena kavereiden Facebook-päivityksiä etelänmatkoilta. Olin aina haaveillut pääseväni pakoon marraskuun loskaa ja harmautta, mutta en ollut uskonut sitä mahdolliseksi itselleni.

Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa ajatellut, että nyt teen sen, syystalvella lähden.

Marraskuussa huomasin kuitenkin, että niin ei ollut käynyt. Yksi jos toinenkin kaveri näkyi olevan etelän lämmössä, mutta minä olin, taas kerran, loskan ja harmauden keskellä.

Ja minä olin kateellinen.

Onko kateus tuomittava tunne, vai voiko se johtaa johonkin hyvään?

Kateus on ikävä tunne.

Eikä siinä vielä kaikki. Olimme puhuneet alkuvuodesta avomieheni kanssa, että lähtisimme yhdessä syystalvella etelään. Sitten totesimme, että meillä ei ole varaa.

Minä tyydyin siihen, mutta mies puhui koko alkusyksyn reissuun lähdöstä, varsinkin kun kuuli kaverinsa olevan lähdössä marraskuussa Thaimaahan.

Ja sitten mies sai Finnairin mokan takia Finnairilta lahjakortin, joka sattumalta kattoi lähes kokonaan yhden edestakaisen lennon Thaimaahan, ja mies sanoi varovasti, että olisi kiva lähteä kaverin mukaan.

Olinko minä onnellinen kumppanini puolesta, että hänelle sittenkin järjestyi matka?

En todellakaan.

Tunsin vain oman kateuteni ja paitsi jäämiseni, vaikka tietenkin minun olisi pitänyt iloita toisen onnenpotkusta, varsinkin kun se sattui rakastamalleni ihmiselle.

Se oli minulle kova paikka, mutta tapani on ollut tutkailla vaikeita ja ikäviä tunteitani ja kohdata ne täysin.

Pysähtyessäni kuuntelemaan kateuttani ymmärsin saman, minkä olin jo aikaisemmin huomannut olevan kateuden taustalla.

Nimittäin sen, että en ollut sallinut itselleni etelänmatkaa marraskuussa.

En ollut uskonut mahdolliseksi päästä reissuun, joten elin todeksi sen, (tietenkin aikomattani) että en päässyt.

Mies sen sijaan uskoi pääsevänsä reissuun, ja hän eli todeksi myös sen, mihin uskoi.

Voit kuule uskoa, että se ei ollut miellyttävä hetki. Oli ollut paljon helpompaa kiukutella lapsellisesti miehelle, kun kehtasi lähteä ilman minua, vaikka tiesi että olisin myös halunnut lähteä. Paljon vaikeampaa oli myöntää, että olin saanut juuri sitä mitä olin tilannut.

Kuitenkin sillä hetkellä, kun näin mitä olin alitajuisesti luonut itselleni, päätin, että ensi syystalvena minäkin pääsen etelään. Silloin vasta tunsin ensimmäistä kertaa, että se ihan oikeasti on mahdollista myös minulle. Silloin vasta todella sallin sen itselleni.

Olen varma, että juuri tämän haastava totuuden hetki auttoi minua lopultakin toteuttamaan unelmani.

Lukiessasi tätä viestiä olen nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa Aasiassa. Kaksi viikkoa aurinkoa, lämpöä, hiekkarantoja, merta, lomaa ja rentoilua rakastamani miehen kanssa.

Terveisiä Phuketista, toteutuneen unelman keskeltä!

Lue myös:

– Omannäköinen elämä vahvistaa henkistä hyvinvointia ja mielenterveyttä